Lapsuudesta lähtien, etenkin pikkutytöille, syötetään iltasadun aikaan tarinoita prinsseistä ja prinsessoista, jotka löytävät toisensa ja ovat yhdessä onnellisina elämänsä loppuun asti. En ole satuja vastaan, mutta voisiko niistä karsia sellaiset rakkaustarinat, jotka luovat pohjaa täysin epärelistiselle käsitykselle parisuhteesta ja rakkaudesta. Myöhemmin tulevat Disneyn yli-imelät teinirakkauselokuvat ja -sarjat, jotka jatkavat väärää asennekasvatusta. Kaukana ovat avioerotilastot ja huoltajuuskiistat.

Kuulostanko elämässään katkeroituneelta ja kyynistyneeltä naiselta, joka tarpeeksi iskuja vastaanottaneena haluaisi tuomita miessukupuolen vähintäänkin kuun kiertoradalle?  Kyllä kuulostan. Ja myönnettäköön- ajatus ei ole aivan perusteeton. Sana joka kuitenkin paremmin kuvaa tuntojani on turhautuminen. Turhautuminen parisuhteiden ylettömään monimutkaisuuteen riitoineen ja pettymyksineen. 

Ihmisluonto ajaa meitä parisuhteeseen niinkuin tikanpojan puuhun. Haemme jokainen jotakin: partneria jonka kanssa jakaa arjen, joka ymmärtää meitä, joka luo turvallisuutta tai johon rakastumme silmittömästi. Rakastuneena kun kaikki on vaaleanpunaista ja yksinkertaista- kunnes maailma räjähtää ja ryvemme saastaisessa, harmaassa pohjamudassa. Jokainen sydämensä murtanut taatusti muistaa miltä se tuntui.

Samana vuonna kun kulttielokuva Pretty Woman tuli ulos, vuonna 1990, julkaistiin kirja Miehet ovat Marsista, naiset Venuksesta. En voisi olla enempää samaa mieltä kirjan kanssa. Sen mukaan puhumme käytännössä eri kieltä ja aivomme käsittävät saman asian täysin eri tavalla. Ei ole yksi eikä kaksi kertaa, kun olen sanonut ystävilleni, että olemme eri rotua kuin miehet.

Oman kokemukseni mukaan kommunikaatio on parisuhteessa yksi haastavimmista seikoista. Eikä ihme, kun ajattelee kehityskaariamme: Pikkutytöt leikkivät barbeilla ja kehittelevät  niiden ympärille kokonaisen tarinan, jota puhua pälpättävät. Poikien leikit taas ovat täynnä "pum!", "kräk!" ja "tudum!"- efektejä, kun autot ajavat kolareita, HeMan riehaantuu ja leikkimiekat viuhuvat. Kun tytöt kirjoittavat päiväkirjaa ja juttelevat salaisuuksistaan, pojat ilmaisevat itseään urheilemalla ja kisaamalla kavereiden kanssa.

Parisuhteessa tullaankin monasti siihen lopputulemaan, että kommunikaatio on saatava toimivammaksi, jotta suhde voisi jatkua. Useimmiten tätä vaatii suhteen nainen- yllätys yllätys. Elävänä esimerkkinä omien kokemusteni arkistoista voisin kertoa tilanteen, jossa olen halunnut oppia tuntemaan toisen ja päästä hieman hänen sielunmaisemaansa kiinni. Tästä johtuen olen kysellyt paljon kysymyksiä, jolloin mies on ajatellut: " Mikä hemmetin kuulustelu tää oikeen on ja koska tää loppuu!!" En ihmettele lainkaan, että puolet avioliitoista Suomessa päättyy eroon.

Olen monasti pohtinut, missä vaiheessa kaikesta tulee niin monimutkaista? Milloin hempeät kädestäpitelyt kääntyvät mustasukkaisuusdraamoiksi? Uskoisin silloin, kun suhde muuttuu fyysiseksi. Silloin alkaa tunteiden myllerrys ja kommunikaation haasteet. Siinä se onkin se kymmenen penniä, että joku keksii kielenkääntölaitteen, jonka avulla naiset ja miehet alkavat todella ymmärtämään toisiaan. Hei- ei ollenkaan epärealistinen ajatus nykypäivän teknisellä osaamisella. Tarvetta ainakin olisi.