Seksuaalisuus on luonnollinen osa ihmistä ja lahja. Murrosiän tuomat muutokset herättelevät tätä puolta meistä ja siirrymme hiekkalaatikoilta koulun discoihin. Ulkonäköön aletaan panostamaan. Vanhemmat toteavat lastensa kasvavan ja muuttuvan, mutta seksuaalisuudesta on vaikea puhua. Netti tarjoaa tietoa, mutta itsensä hyväksymiseen, arvostamiseen ja rakastamiseen tarvittavat eväät saa vain kotoa.

Jokainen, joka siihen aikaan jotakin tajusi, muistaa elokuvan Pretty Woman. Se rantautui Suomeen kesällä 1990, jolloin olin 14- vuotias. Moni muistaa sen suosittuna hittielokuvana, jonka jälkeen viimeistäänkin kaikki tytöt, ja naisetkin, haaveilivat prinssistä valkealla limusiinilla. Minä muistan elokuvan ihan muista syistä. Nämä syyt vaikuttivat teininä niin omakuvani kuin seksuaalisuutenikin muodostumiseen.

Menimme katsomaan elokuvaa isosiskoni ja hänen ystävänsä kanssa. Leffan saavuttaessa ensimmäisen seksikohtauksen, tunsin jotakin yllättävää reidelläni. Vieressäni istuva keski-ikäinen mies oli juoksuttanut kätensä yläreidelleni ja puristi sitä. Tajuttuani tapahtuneen, pökkäsin miehen kättä kyynärpäälläni ja hän vetäisi oman kätensä pois. Samalla sekunnilla hän nousi ja lähti kävelemään elokuvateatterista ulos.

Vasta elokuvan loputtua, kerroin pihalla tapahtuneesta isosiskolleni ja hänen kaverilleen. Asia ohitettiin naurulla ja huumorilla eikä siihen palattu. Mutta vanhempana minua alkoi harmittamaan, että en pitänyt puoliani tavalla, johon minulla olisi ollut oikeus. Olen myös ymmärtänyt tapahtuman luoneen turvattomuutta ja tunnetta omasta kykenemättömyydestä hallita koskemattomuuttaan.

Tuo ei ole ainoa kerta, kun olen nuorena tai nuorena aikuisena joutunut kohtaamaan miehiä, jotka ovat lähestyneet tai kohdelleet minua seksuaalisuutensa kohteena minun kustannuksellani: minua on törkeästi lähennelty vanhan perhetutun puolesta, yritetty puoliväkisin maata kanssani työpaikalla, vieras mies on onanoinut kotiovellani ja minulta on haluttu ostaa käytettyjä pikkuhousuja ja virtsaa. Nämä tapahtumat ovat langettaneet seksuaalisuuteni ylle likaisen ja ällöttävän leiman sekä kasvattaneet häpeää.

Naisten seksuaalisuus koostuu fyysisten tekijöiden lisäksi erilaisista tunne- ja ajatusmaailman tekijöistä. Se on kokonaisvaltainen kokemus verrattuna miesten suhteelliseen virtaviivaisuuteen. Myös se, miten nainen kokee ulkonäkönsä, vaikuttaa suoraan siihen, miten hän kokee seksuaalisuutensa. Kun on tyytyväinen itseensä ja kokee olevansa arvokas ja hyväksytty, tuntuu seksuaalisuuskin luonnolliselta osalta omaa itseä ja on helppo sekä antaa että saada läheisyyttä. Mutta ei tarvita kuin pieni negatiivinen välikohtaus tai kommentti väärässä kohdassa väärään aikaan, ja sen vaikutusta korjataan pitkään- puhumattakaan vakavista seksuaalirikoksista.

On jo kauan tiedostettu, että teinitytöt ottavat mallia ulkonäköasioiden suhteen naistenlehtien epätodellisilta malleilta. Usein he myös perivät äideiltään ikuisen laihduttamisen ja itseensä tyytymättömänä olemisen - mallin. Tästä elävän elämän esimerkkinä eräs normaalikokoinen 7- vuotias tyttö katseli itseään peilistä ja sanoi minulle: "Mä oon kauhee läski!" Jossakin oli menty pahasti vikaan.

Tytöt ja naiset lähes poikkeuksetta käyttävät kaunistautumiseen vähintäänkin niitä keinoja, joita on helppo toteuttaa: hiuslisäkkeet, tekoripset, geelikynnet, hiusvärit, lävistykset, meikit, pedikyyrit, muotoilevat alusvaatteet ja monet muut. Mutta myös Suomessa yhä useammin hypätään sen junan kyytiin, jossa haetaan huomattavaa muutosta omaan ulkonäköön kuten eri täyteaineet ja muut pistokset, tekorinnat ja muu plastiikkakirurgia, rasvaimu, huulten rajan ja kulmakarvojen tatuointi. Suuren maailman meininki on siis saapunut Pohjolaankin.

Sekä pienempien että suurempien toimenpiteiden tavoite on loppujen lopuksi näyttää luonnollisen kauniilta, vaikka luonnollisuudella ei ole tämän kanssa mitään tekemistä. Haetaan parempaa itsetuntoa ja kykyä rakastaa itseään keinoilla, jotka eivät koskaan pysty täyttämään tyhjyyttä ihmisen sisäisessä maailmassa. Haetaan ulkonäköä, joka korostaa naisen seksuaalisuutta, muttei kuitenkaan haluta, että vastakkainen sukupuoli kiinnittää siihen liikaa huomiota. Haetaan ulkonäköä, jolla kehtaa olla ilman vaatteita valot päälläkin. Haetaan jotakin, jota ei koskaan saavuteta.

Mielestäni kaikkein arvokas matkaeväs, jonka kotikasvatus ja perhe voivat tarjota, on terve itsetunto. Suomalaisilla kun se on tunnetusti muutenkin keskivertoa heikompi. Meillä kuten muissakin länsimaissa on tavallista, että suurin osa naisista elää elämänsä läpi olematta koskaan tyytyväisiä painoonsa tai ulkonäköönsä. Tämä heijastuu suoraan oman seksuaalisuuden kokemiseen ja itsensä häpeilemiseen. Terve ja vahva itsetunto on korvaamaton voimavara maailmassa, jossa muutos on pysyvä olotila eikä itsestään saisi tykätä, ainakaan liikaa.